Iloiset petanquen eli petankkin pelaajat Nahkalinnassa. Välillä täytyy mitata tarkkaan😉

Totta kuissi, Senioriks minäkin! 


Yhdistyksemme tarjoaa sinulle harrastusmahdollisuuksia, mielenkiintoisia tapahtumia ja ennen kaikkea mukavaa yhdessäoloa muiden Senioreiden seurassa.

Meillä on jäseniä nyt noin 150 ja olet tervetullut toimintaamme mukaan. Järjestämme senioritreffejä, joissa on aina mielenkiintoisia alustuksia jäseniä kiinnostavista aiheista.

Senioritreffien lisäksi meillä on monipuolista kerhotoimintaa; muistikerho, perinnepiiri, kirjallisuuspiiri. liikuntakerho ja Kannel-kuoro, jotka toimivat vireästi. Lisäksi teemme erilaisia retkiä ja matkoja ja harrastamme myös paikallisia ”tempauksia” esimerkiksi liikunnan ja kulttuurin alalla.

Tarkoituksemme yhdistyksessä on toimia alueen eläkeläisten edunvalvojana, yhdyssiteenä ja yhteenkuuluvuuden tunteen lujittajana sekä jäsenten sosiaalisen kanssakäymisen lisääjänä. Pidämme yhteyttä myös muihin eläkeläisjärjestöihin paikkakunnalla ja jaamme yhteiskunnan sosiaaliturvapolitiikkaa koskevaa tietoutta, sekä toimimme kansallisten perusarvojen tukijana ja julkituojana.

Lue lisää jäsenyydestä.

Loimaan kansalliset seniorit ry on puolueisiin kuulumaton yhdistys. Se on Kansallisen senioriliiton ja Varsinais-Suomen kansallisen senioripiirin jäsen.

Uutisia senioriliitosta: